sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Aurinkoinen rahka


2 dl vispikermaa
250g maitorahkaa
1 tlk ananasmurskaa valutettuna
1 banaani
1 satsuma
vaniljasokeria maun mukaan
 
Vispaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Sekoita joukkoon rahka ja ananasmurska.
Kääntele sekaan pilkotut hedelmät.

Nopea jälkiruoka laseissa

Mun piti tehdä pääsiäiseks mangokakkua, mutta meillä olikin ihan liikaa kaikenmaailman kakkuja ja torttuja mökillä vielä perjantaina vietetyistä synttäri- juhlista, joten en sitten viitsinyt enää lisää sinne leipoa... kaapissa kuitenkin on vaikka mitä aineksia nyt herkkuihin, joten tein pikaiset jälkiruoat kaapin antimista :)
 Voin sanoa, että tuli toooosi hyviä!


 
2 kpl digestive keksiä
loraus kahvia
n.100g mascarpone-juustoa
pari rkl vaniljajogurttia
ripaus vaniljasokeria
 
Murskaa keksit ja laita kahden lasin pohjalle.
Kostuta kahvilla keksimurut.
Kaada päälle keskenään sekoitetut juusto+jogurtti+sokeri.
Laita jääkaappiin ennen tarjoilua!

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Nopeat rahkapersikka-leivokset



1 pkt voitaikinalevyjä
1 prk vaniljarahkaa
persikan puolikkaita siivutettuina
muna
tomusokeria
 
Ota voitaikinalevyt huoneenlämpöön.
Leikkaa levyt kahtia.
Tee kaikkiin neliön muotoisiin levyihin veitsellä neliön malliset viillot ympäriinsä, muttei pohjaan asti.. reunasta n.1cm. en osaa tarkemmin selittää.. :)
Täytä neliöiden sisäosa rahkalla ja laita kaikkiin yksi persikkaviipale.
Paista n.12min, 200`c.
Tomuta jäähtyneet ruudut.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Kulitsat


 
Mulla ei ollu mitään hajua miltä Kulitsan pitäis näyttää ja niitä mun piti kuitenkin muutamat töissä tehdä :D tässä mun näkemys siis Kulitsoista.. :D mulle tuli mieleen pääsiäismunat :)
Kulitsa on siis ilmeisesti Venäjältä tuleva pääsiäisherkku.. vähän niinku pulla, mutta "kakun" muodossa...
 
2 munaa
1,5 dl sokeria
2,5 dl kevytmaitoa
25g hiivaa
0,5 tl suolaa
1 dl rusinoita
n.9dl vehnäjauhoja
150g voita/ margariinia
mantelilastuja
 
Vaahdota munat ja sokeri.
Liota hiiva lämpöiseen maitoon. Lisää suola.
Yhdistä munasokeri-vaahto hiivamaitoon.
Lisää jauhot ja rusinat vähitellen taikinaan sekoittaen.
Vaivaa lopuksi taikinaan pehmeä voi ja alusta taikina kimmoisaksi palloksi.
Taikina saa jäädä melko pehmeäksi.
Anna taikinan kohota huoneenlämmössä liinan alla kaksinkertaiseksi.
Muotoile taikinasta kaksi isoa pullaa pellille.
( ota pieni määrä taikinaa jemmaan jos koristelet taikinasuikaleilla pullat )
Kohota vielä pullia liinan alla n.30min.
Voitele kananmunalla ja ripottele päälle mantelilastuja.
Paista n.30min, 200`c.
 
 

Piimä- raparperipiirakat


3 dl piimää
1 dl sulaa margariinia
1,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
ripaus vaniljasokeria
ripaus kanelia
kourallinen raparperia
 
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada leivinpaperin päälle uunivuokaan.
Ripottele pinnalle raparperit ja kanelia.
Paista n.30min,175`c.

Kaulittavat pikkuleivät


 200 g voita
1,5 dl sokeria
1 muna
4,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi.
Lisää muna vatkaten sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Laita taikina jähmettymään jääkaappiin.
Kauli taikina ohueksi levyksi pieni osa kerrallaan. Laita taikina välillä jääkaappiin jos se meinaa "sulaa" liian vaikeaksi kaulita huoneenlämmössä.
Tee muotilla pikkuleipiä ja nosta lastalla pellille leivinpaperin päälle.
 Paista 200`c n.8min. keskitasolla.

Pinaatti- mascarponekastike lohelle

 

Pirkka- lehdessä oli herkullisen kuuloinen kastike jota kokeilin tänään =) Oli kyllä hyvää! Jätin basilikan kyllä pois kun en muistanut sitä kaupasta ostaa..muttei mun mielestä tarvinnut ees sitä..
 
Kastike:
n.200g purjosipulia
1 pss pakastepinaattia
puoli rasiaa Pirkka- mascarponea
2 dl vettä
1 rkl jauhoja
( sitruunamehua )
 
Kuullota silputtu purjosipuli tilkassa rasvaa pannulla.
Lisää pinaattikuutiot ja anna sulaa.
Lisää mascarpone.
Ripottele päälle jauhoja.
Kaada päälle vesi ja anna kiehahtaa.
 
Tarjoa lohen kanssa! Lisäksi keitin perunoita ja testasin uutta hedelmäistä vihannessekoitusta. :)
Lisää mascarpone

Marjakakkuja

 
Edustalla kolme keksipohjaista juustokakkua, joiden päälle tuli metsämarjoja ja niiden päälle hyytelösokerista kiille :) Taustalla oikealla näkyy vähän täytekakkua....

Sokerikakkupohjien täyttämistä

 
Tänään sitten täytin eilen tekemiäni sokerikakkupohjia... kostutus vaniljasokerilla maustetulla maidolla...väliin vadelmahilloa, sokerilla maustettua kermavaahtoa ja kermavaahdon päälle vielä rouhittua vadelmaa :) Toinen kakku sai suklaakuorrutuksen ja toisen pinnalle ripoteltiin vadelmia ja päälle kaadettiin kiille.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Sokerikakkupohjia

 
Muutamat perinteiset sokerikakkupohjat tein myös tänään töissä odottelemaan täyttämistä...
 
Tässä n.15 hengen kakkuun riittävä taikina:
4 huoneenlämpöistä munaa
saman verran sokeria
saman verran vehnäjauho-perunajauho seosta johon sekoitettu n.1tl leivinjauhetta
 
Mittaa munat,sokeri ja jauhot samankokoisiin omiin läpinäkyviin astioihin..kaikkia sama määrä, niin on helppoa!
Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.
Lisää jauhoseos (siivilän läpi) muutamassa erässä vaahdon joukkoon sekoittaen, niin että taikina on tasaista..ei tarvitse paljon vispailla..
Kaada leivinpaperilla vuorattuun ja voideltuun vuokaan.
Paista ainakin n.30min ---> 175`c kunnes kakku on kypsä..testaa tarttuuko puutikkuun taikinaa, jossei niin se on valmis! :)
Itse tein tänään 16 munan taikinan...


Rahkapullia

Tänään tuli tehtyä paaaaaljon rahkapullia :) nams!


 
     Rahkatäyte perus pullataikinaan:
250g maitorahkaa
1 dl vispikermaa
2 munaa
sokeria, vanilliinisokeria maun mukaan..
sitruunamehua muutama tippa maun mukaan...
rusinoita
 
Paina kohonneisiin pulliin jauhotetulla kupin pohjalla kolo..
voitele pullan reunat munalla ja täytä kolo rahkatäytteellä..ripottele reunoille vielä raesokeria.
Paista n.200`c n.15min, kunnes pullat ovat kauniin ruskeita.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Sitruunaiset vadelma- macaronit

elämäni ensimmäisiks macaroneiks ihan ok..harjoitus jatkukoon! :)
1 muna
30g+ 90g voita
30g sokeria
0,25 dl sitruunamehua
0,5 dl vadelmahilloa

+valmiiksi tehtyjä macaron-kuoria (katso macaron-leivokset)
 
Mittaa muna, 30g voita, sokeria ja sitruunamehu syvään metallikulhoon.
Sekoita vispilällä vesihauteessa koko ajan niin kauan että seos paksuuntuu vaahtomaiseksi.
Ota seos jäähtymään ja sekoita joukkoon 0,5dl vadelmahilloa.
Notkista 90g pehmeää voita sähkövatkaimella.
Lisää vatkattu voi jäähtyneeseen sitruunaseokseen.
Laita seos pursotuspussiin ja täytä macaron- kuoret.
Laita kylmään ennen tarjoilua.

Persikkapiiras


 
250g margariinia
2,5 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
7,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
 
2 dl mantelijauhetta
 
200g kermaviiliä
2 prk sitruunarahkaa
1 muna
5 persikan puolikasta paloiteltuna
 
Nypi pehmeä margariini, sokeri ja keskenään sekoitetut jauhot murumaiseksi seokseksi.
Ota 3 dl muruseosta eri kippoon ja yhdistä siihen mantelijauho.
Lisää muuhun muruseokseen muna ja kermaviili, taputtele se leivinpaperin päälle uunipellille tasaiseksi pohjaksi jauhotetuin käsin.
Sekoita keskenään kananmuna ja rahkat. Kaada seos pohjan päälle.
Ripottele pilkotut persikat seoksen päälle.
Ripottele manteli-muruseos pinnalle.
Paista n.25min, 200`c.
Parasta viileänä :)
 
 

Broileri- vihanneskeitto

 
n.300g broilerin maustamattomia fileesuikaleita
1 palsternakka
3 porkkanaa
pieni purjosipuli
kourallinen perunasipuli-sekoitusta pakaste
1 dl tummaa riisiä
1 l vettä
1 kanaliemikuutio
suolaa, mustapippuria, currya
 
Ruskista broilerin fileesuikaleet kattilan pohjalla tilkassa öljyä.
Lisää kuutioidut vihannekset ja suikaloitu purjosipuli. Kääntele hetki.
Lisää vesi ja liemikuutio.
Lisää riisi ja anna kiehua kypsäksi...n.20min...
Mausta!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Valkosuklaiset manteliruudut


100g voita
100g valkosuklaata
3,5 dl ruokosokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl mantelirouhetta
 
Sulata paloiteltu suklaa ja voi kattilassa.
Lisää joukkoon sokeri ja sekoita miedolla lämmöllä kunnes ainekset sulaa tasaiseksi.
Jäähdytä seos.
Vatkaa munat kevyesti ja lisää ne ne seokseen.
Siivilöi sekaan jauhot ja mantelirouhe. Sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina uunivuokaan (n.20x20cm) leivinpaperin päälle ja tasoita pinta.
Paista n.20min, 175`c.
Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa ja leikkaa sitten paloiksi.

Vadelmamurut

Nimesin nää vadelmamuruiks :)

 
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
2,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl sokeria
1/4 tl suolaa
50g voita
350g paistonkestävää vadelmahilloa
 
Siivilöi jauhot kulhoon.
Sekoita joukkoon kaurahiutaleet,sokeri ja suola.
Lisää paloiteltu voi ja nypi taikina murumaiseksi.
Painele taikinasta n.2/3 osaa leivinpaperin päälle uunivuoan pohjalle. ( vuoka vähän pienempi kuin norm.uunipelti )
Levitä päälle vadelmahillo ja lopuksi ripottele päälle loput taikinasta.
Paista n.25min, 175`c kunnes pinta saa väriä.
Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.
 

Kermaviili- juustorieskat

Tein neljä isoa pellillistä näitä "rieskoja"...mun mielestä nää ainakin muistutti rieskaa rakenteeltaan..ja maultaankin..tosi meheviä! :)  ohje alla pellilliseen.
 
 
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl juustoraastetta
0,5 tl suolaa
250g kermaviiliä
1 dl maitoa
0,5 dl öljyä
 
pinnalle seesaminsiemeniä
 
Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää sitten muut aineet joukkoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Ripottele leivinpaperin päälle uunipellille vähän jauhoja ja kaada taikina pellille.
Taputtele jauhotetuin käsin tasaiseksi.
Ripottele pinnalle siemeniä.
Tee taikinapyörällä jaot palasiin....
Paista n.15min-20min. 225`c.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Italianpata

 
n.300g naudan paistijauhelihaa
1 sipuli
1 tlk valkosipulitomaattimurskaa
1 pss hernemaissipaprika-sekoitusta
puolikas lihaliemikuutio
vajaa 2 dl vettä
ketsuppia
oreganoa,basilikaa,mustapippurirouhetta,valkosipulijauhetta, paprikajauhetta
pari kolme kourallista täysjyväspaghettia pätkittynä

Ruskista kattilan pohjalla tilkassa öljyä silputtu sipuli ja jauheliha.
Lisää joukkoon tomaattimurska, vesi, murennettu lihaliemikuutio ja mausteet.
Lisää lopuksi hernemaissipaprika ja pätkittyä spaghettia...anna muhia niin kauan kunnes spaghetti on kypsää.

Aamuleipä

 
Aamulla tein litran taikinan..meinasin eka tehä sämpylöitä siitä, mutta kaadoinkin sen vaan pellille...
Taikinaan heittelin about:
 
1l kädenlämpöistä vettä
loraus siirappia
n.1tl merisuolaa ja 1 tl tavallista suolaa
n.12dl jauhoja...eniten vehnä- ja hiivaleipäjauhoja, loput ruisjauhoja, kaurahiutaleita ja grahamjauhoja
loraus öljyä ja sulaa margariinia
 
Pinnalle ripottelin muutamia kaurahiutaleita vielä..
Annoin kohota uunissa alalämmöllä n.30`c hetken ja sitten paistoin loppuun 200`c n.40min....

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Tonnikalariisilaatikko

Ruoaksi tänään loihdin tämmöistä sapuskaa..
 
 
4 dl keittämätöntä pitkäjyväistä tummaa riisiä
1 tlk tonnikalaa öljyssä
1 tlk tonnikalaa vedessä
puolikas punasipuli
1 pss pakastemaissia
kourallinen kirsikkatomaatteja lohkottuina
suolaa, mustapippurirouhetta, valkosipulijauhetta
pari rkl ketsuppia
n.2 dl maitoa
1 dl kermaa
juustoraastetta
 
Keitä riisi suolalla maustetussa vedessä.
Kaada pannulle öljyä tonnikalapurkista ja kuullota siinä silputtu sipuli.
Lisää joukkoon valutetut tonnikalat,paloitellut tomaatit ja maissit.
Mausta mausteilla ja ketsupilla.
Sekoita seos keitetyn ja valutetun riisin joukkoon.
Kippaa uunivuokaan ja kaada päälle keskenään sekoitetut maito ja kerma ( mausta suolalla )
Ripottele pinnalle juustoraastetta.
Paista n.20min, 200`c.

Kermainen pannari

Tänään oli pannukakku-päivä! Koska multa jäi melkein koko purkki tota vaniljakastiketta kun söin vaan yhden annoksen mämmiä sen kanssa... :) lorautin vispikermaa taikinan joukkoon... tuli tosi hyvää pannaria !!! Tein aika pienen taikinan..sellanen puolikas pellillinen suunnilleen tulee tästä. Paistoin uunivuoassa.
 
Tällä kertaa resepti oli tämä:
4 dl maitoa
1 dl vispikermaa
2 munaa
loraus öljyä
n.0,5 tl suolaa
n.1tl sokeria
ripaus kardemummarouhetta
200`c n.20-30min.
-siirrä loppuvaiheessa uunin alatasolle jos pinta meinaa tummua liikaa...
 
päälle vaniljakastiketta ja mansikkahilloa <3
 

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Vuoden eka mämmi !

Nam! Olipas herkkua! Söin mämmini vaniljakastikkeen kera :) Tällä kertaa ihan Pirkka- vaniljakastikkeen... oli ehkä parempi kun Flora Vanilla..ei ihan niin makea!

Mantelikeksit


1 pellillinen keksejä:
 
3,75 dl vehnäjauhoja
1,25 dl tomusokeria
0,5 tl vanilliinisokeria
0,5 tl kardemummarouhetta
0,5 tl leivinjauhetta
1,25 dl sulaa margariinia
1,5 rkl öljyä
muna
mantelirouhetta/ lastuja
 
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää lopuksi margariini,öljy ja muna. Lisää n.kourallinen käsissä murskattuja mantelilastuja tai mantelirouhetta. Sekoita kimmoisaksi taikinaksi. Pyöritä taikinasta pieniä palloja ja litistä hieman leivinpaperille. Lisää jauhoja hieman jos tarttuu käsiin....
Paista n.20min, 175`c haalean ruskeaksi.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Macaron- leivokset

valmis valkuaisvaahto

sekoitus manteliseokseen


seos pursotettuna


uunista tulleet macaronit
Tänään tein elämäni ensimmäistä kertaa macaron- leivoksia.. mun on pitäny tehdä niitä jo niin monta kertaa mutten oo sit kuitenkaan koskaan saanu aikaseks.. tänään töissä kokeilin miten onnistuis! ja ihan hyvinhän nuo ekakertalaiseksi onnistu ! :)
Tässä siis perusohje macaron- kuoriin... n.25-30kpl valmiita leivoksia
 
100g munan valkuaista = n.3 valkuaista
25g hienoa sokeria = n.2 rkl hienoa sokeria
110g mantelijauhetta = n.2,5 dl mantelijauhetta
200g tomusokeria = n.3dl+ 2 rkl tomusokeria
 
Erottele huoneenlämpöiset munan valkuaiset kulhoon.
Sekoita tomusokeri ja mantelijauhe hyvin sekaisin keskenään ( monitoimikoneella tai käsin )
sihtaa vielä siivilän läpi varmuuden vuoksi niin saat tosi sileää seosta...
Heitä valkuaisten joukkoon hyppysellinen sokeria vatkaa kunnes seos vaahtoaa, lisää sokeria joukkoon vähitellen koko ajan samalla vatkaten... vatkaa niin kauan kunnes vaahto on kiiltävää ja siihen jää " huippuja" kun sitä nostaa vatkaimella.. vaahto ei saa olla kuitenkaan liian kovaa!!!
( värjää seos jos haluat tässä vaiheessa )
Yhdistä valkuaisvaahto manteliseokseen hyvin käännellen.
Seos on hyvää kun tipautat pienen nokareen esim.lautaselle ja se leviää tasaisesti ilman paakkuja.
Jaa taikina pursotuspussiin ja pursota taikinasta n.3cm kolikon kokoisia pyöreitä kasoja uunipellille leivinpaperin päälle tai valmiiseen muottiin.
Anna niiden kuivahtaa n.20min huoneen lämmössä.
Paista uunin keskitasolla 200`c n.12-15min. ( käännä peltiä noin puolivälissä paistoaikaa )
Macaronit on hyviä jos kuori on tasaisen värinen ja näköinen ja hieman rapea pinnalta mutta mehevä sisältä. Jos paistaa liikaa, niin ne kuivuu ihan koppuroiks.
Anna kuorien jäähtyä hyvin ennen niiden irroittamista paperista tai muotista.
 
Näistä on siis tulossa huomenna vadelma- macaroneja ja siksi värjäsin ne vaaleanpunaisiksi.. :)
 

Porkkanasämpylöitä

Tänään tein päiväkodille meneviksi sämpylöiksi perhosen muotoisia porkkanasämpylöitä..tais sinne muutama virtahepokin eksyä :)
Kaulitsin siis taikinan ensin levyksi ja painelin muoteilla sämpylät pellille ja sitten kohotin ja paistoin....
Samasta taikinasta pyöräytin vielä jonkun sata kappaletta ihan normaaleja palleroitakin... 



 
tuorehiivaa
vettä
suolaa
ripaus sokeria ja loraus siirappia
reilusti porkkanaraastetta
vehnäjauhoja, sämpyläjauhoja, grahamjauhoja
margariinia ja öljyä
 
 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Iltapala- patongit


 
Tein iltapaksi tonnikalatäytteisiä moniviljapatonkeja...
 
2 esipaistettua moniviljapatonkia
1 tlk tonnikalaa öljyssä
juustoraastetta
kurkkupikkelsiä
paprikasuikaleita etikkaliemessä
ketsuppia
mustapippuria, valkosipulijauhetta, paprikajauhetta
 
Täytä halkaistut patongit ja paista ohjeen mukaan...
 

Vegaanin letut


Paistelin muutaman lettusen vegaanillekin... taikinaan tuli n.4dl Whip- vaahtoa, muutama desi gluteenitonta jauhoseosta ( myös maidoton ja munaton ), hieman vehnäjauhoja, loraus rypsiöljyä ja vettä. Seos sai olla tosi "tönkköä" ei ollenkaan juoksevaa..muistutti lähinnä jotain todella jämäkkää partavaahtoa jota sitten nostelin pieniksi keoiksi pannulle ja paistelin molemmin puolin.

Peltileipää maustettuna aniksella

Pari pellillistä tein aamulla tämmöistä leipää, johon ripautin hieman anista joukkoon... :)
vettä,hiivaa,suolaa,ruisjauhoja,grahamjauhoja,vehnäjauhoja,sulaa margariinia, anista...

Croissantteja

Tänään pyöräytin n.100kpl näitä croissantteja töissä! :)) Tein suunnilleen tämmöisellä reseptillä jos oikein muistan.. puolita ohje niin saat vain n.50kpl.



1l vettä
100g hiivaa
n.4 rkl suolaa
n.5 dl juustoraastetta
3 dl maitojauhetta
8 dl vehnäjauhoja
2 munaa
n.300g pehmeää voita

Sekoita kaikki keskenään sekaisin isossa taikinakulhossa ja vaivaa muutama minuutti pienellä teholla.
Kohota taikina hyvin.
Jaa taikina 14 osaan ja kaulitse niistä ohuehkot pyöreät levyt. Jaa levyt taikinapyörällä kuuteen osaan.
Rullaa croissantit aloittaen leveimmästä päästä ja jätä taitoskohta croissantin alle uunipellille. ( leivinpaperin päälle )
Voitele croissantit munalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.
Paista 225`c n.10-15min kunnes pinta saa kauniin värin.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Jäädytetty Tiramisukakku



 
 
Päivemmällä tein pari tiramisu- kakkua pakkaseen...
Tein aika yksinkertaisesti nämä, jokseenkin näin:

savoiardi- keksejä pari pussia
kahvia n.3 dl
sokeria pari rkl
manteliaromia pari tippaa
suklaata n.100g
mascarpone- juustoa n.400g
vispikermaa n.3dl

Vuoraa vuoat leivinpaperilla. ( jätä paperia reilusti yli reunan, jotta voit kääntää ylimenevät paperit tiramisun päälle kun laitat sen kylmään tekeytymään )
Vaahdota kerma ja mascarpone vaahdoksi keskenään. Mausta sokerilla.
Kostuta keksejä jäähtyneessä sokerilla ja manteliaromilla maustetussa kahvissa ja lado keksit vieri viereen uunivuokaan.
Kaada ja levitä kerma-mascarponevaahto keksien päälle.
Ripottele päälle raastettua tai rouhittua suklaata.
Lado uusi kerros kostutettuja keksejä pinnalle.
Pirskottele vielä loput kahvista keksien päälle ja käännä leivinpaperin reunat tiramisun päälle.
Laita jääkaappiin tekeytymään mielellään seuraavaan päivään tai pakasta.
Kumoa kakku ja koristele esim.sihtaamalla kaakaojauhetta sen pinnalle ennen tarjoilua!

Tiistain sämpylät........


Tänään aamusta taas pyörittelin monen monta sämpylää......... ihan perus sämppäreitä.. en osaa oikein tarkkoja määriä sanoa kun tein niin monen litran taikinan, mutta monta palaa hiivaa, sokeria, merisuolaa, vehnäjauhoja, sämpyläjauhoja ja hiivaleipäjauhoja sinne heittelin aika isot satsit.. =) tuli oikein meheviä taas!! Onneks! Näitä siis syödään paikan päällä lounaan yhteydessä ja osa lähtee kotiinkuljetuksena asiakkaille aterioiden mukana.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Uusia tuulia.......

Helouu!
Tänään mulla oli ensimmäinen päivä uudessa työpaikassani ja pääsin heti leipomusten pariin... tuli pyöritettyä monta pellillistä sämpylöitä siinä aamutuimaan.. tuli muuten niin paljon parempia kuin kotona tehdyistä ( johtuen esim.nostatus- uunista, jolla sämpylöistä saa ihanan meheviä sisältä ja pinnalta rapeita ! Mieskin sanoi että parhaita sämpylöitä mitä oon tehnyt ja
että maistuu ihan siltä kuin ois leipomosta ostettu..noh, melkein :) päivällä tekaisin vielä pari omenarahkapiirakkaa ja muutaman puolukkapiiraan... =)
Tosi jees! Toivottavasti musta valmistuis leipuri- kondiittori parin vuoden päästä! Eli lähipäivinä saatte nähdä mitä päivisin töissä puuhailen.... aikalailla sain heti vapaat kädet tehdä mitä halusin ja suunnitella tulevia leipomuksia! Ihanaa tehdä sitä mistä tykkää :)
...eli mulla on siis ammatinvaihdos tässä alkamaisillaan parturi- kampaajasta leipuriks/ kondiittoriks! Käsillä tekemistä kuitenkin jatketaan... <3

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Porkkanamuffinsit



Näiden muffinsien alkuperäisen reseptin olen joskus löytänyt Evita-lehdestä, mutta tässä oma versioni hieman muunneltuna:

2 dl vehnäjauhoja
2 dl hiivaleipäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
2 munaa
1 dl vaniljajogurttia ( 30% vähemmän sokeria )
vajaa 1dl öljyä
vajaa 1dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
4 porkkanaa raasteena

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa munat rikki eri kulhossa ja lisää loput aineet joukkoon, sekoita.
Yhdistä kuiviin aineisiin.
Jaa taikina muffinsivuokiin ja paista n.25min, 175`c.
Jäähtyneiden muffinsien pinnalle tupruttelin vähän tomusokeria.